Kesä ja luonto on kyllä maailman mahtavinta! Tänään on lapsosen kanssa makoiltu ulkona peiton päällä ja kunneltu ja katseltu lintuja ja pihakuusten kasvamista. Keväällä parempaan paikkaan siirretty alppiruusu on innostunut kukkimaan ja näyttää kauniilta. Luulin, etten pidä alppiruususta. Jotenkin se näytti etupihallamme paahtavassa auringossa (edellisten asukkaiden istuttama) niin surkealta ja pihaamme kuulumattomalta, epäsuomalaiselta kasvilta, että teki pahaa. Nyt kun se on siirretty ja alkanut kukoistaa, siitä henkivä energiakin on erilainen. Alppiruusumme on iloinen ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Ajattelen, että alppiruusumme on kuin hitaasti lämmennyt ystävyys. Alkuun tuntui, ettei tule mitään enkä pidä koko tyypistä, mutta huomaamatta ja sen suurempaa numeroa asiasta tekemättä tilanne onkin muuttunut. Kiva!
Rakas pihakuuseni näyttää todella kukoistavalta. Siihen tulee paljon käpyjä ja ihmettelen sen mahtavaa kasvuvoimaa, vaikka se on jo iäkäs. Alimmat oksat yltävät kohta taas maahan, vaikka viime kesänä sydän itkien sahasin maata laahaavia oksia poikki. Ehkä sain anteeksi keväällä, kun kaadoin lapsemme kasteveden kuusen juurelle. Ainakin kasvuenergia virtaa ja kuusi tuntuu voimakkaalta. Se on pihamme ja perheemme, etenkin lapsemme suojelija. Oravat ja linnut viihtyvät sen oksilla ja kuusi on todellinen ystäväni. Pian pääsen kertomaan siitä tarinoita lapsellemme.
Kielot ovat lähes kukkineet, luumupuista on valkoiset kukat hävinneet jo ajat sitten, samoin sini- ja valkovuokot ovat tietenkin myös jo kukkineet. Metsämansikka on kukassa nyt ja paljon on vielä tulevaa kauneutta edessä. Ruusut ainakin odottavat vielä vuoroaan. Sydän syrjällään pelkään, miten keväällä siirretylle syreenille käy. Se ei paljon jaksanut tehdä lehtiäkään tänä kesänä. Saisinpa jostain jotain kasteveden veroista, antaisin syreenillemme. Täytyy pyytää ympäröivää maailmaa auttamaan, sillä kaipaan syreenin kukkia.
Kesä on kaunista ja ihanaa, kun muistaa vain vielä katsoa ja NÄHDÄ. Illalla yksin saunoessani katselin kuustani saunan ikkunasta ja mietin, miten ihminen helposti unohtaakaan sen, millä lopulta on merkitystä onnellisuuden suhteen. Ei tavaralla, sisustusmateriaaleilla, muotivaatteilla tai elektroniikalla, vaan sillä, että saa astua ovesta ulos ja hengittää luontoa sen mukana. Maailma liikkuu ja elämä liikkuu ja on ihanaa olla ja hengittää. Kun tulee talvi ja pimeys, täytyy muistaa, että lumen alla luonto kerää voimiaan ja uudistuu taas puhtaampana. Kaikki raikastuu ja paljon elämää syntyy uudelleen. Kaunis, kaunis maailma. Jos kuolisin nyt, kuolisin onnellisena, sillä lapseni nukkuu vieressäni ja takana on hyvä päivä.
