Olen elämäni ensimmäisellä talvilomalla ja jäämässä äitiyslomalle. Lomani alulle kieräyttäneet kuusi päivää kotona saivat minut ravaamaan kotitöiden parissa täydellisen suorittajan leimaa etsien (kiltin tytön syndrooma, saan rakkautta kun suoriudun hyvin). Armaani puuttui tilanteeseen eilen illalla ja käski minua lepäämään nyt, kun vauva ei ole vielä syntynyt. Kuukaden päästä Hän, uusi tulokas, voi olla jo täällä ja silloin on myöhäistä levätä. No selvä, ajattelin, mutta mitä sitten teen. Elämä valuu ohi, jos lepään sohvassa (tiedän että oikea taivutusmuto on ’sohvalla’, tämä on tottumiskysymys) televisiosta kaiken turhan katsoen. ”Ala kirjoittaa”, Armaani vastasi. Selvä se sitten on. Iso mutta: Mistä ihminen aloittaa, jos pää on ajatuksia täynnä? Mitä kaikkea on syytä kirjoittaa ja kertoa ja mihin? Miten paljon on syytä valottaa omaa olemustaan? Ei tarvetta liialle, joten sopivasti. Mutta mitä sitä sitten kirjoittaisi?
Summana: minulla on monta päiväkirjaa, paljon pöytälaatikkorunoja ja kesken oleva kirja, fiktiivinen tajunnanvirtateos, joka kuitenkin osaltaan pohjautuu jonkunlaisiin kokemuksiin asumisesta yhden sortin kommuunissa. Runot, ne syntyvät parhaiten silloin kun ahdistaa. Se on juuri sitä soopaa, mitä kaikki sanovat oman kuvitellun taiteensa syntymekanismista, mutta niin se tuppaa menemään. Tosin jonkun runon olen kirjoittanut ihan iloisena onneanikin kuvaamaan. Kirjani, se ei tässä tila(ntee)ssa edisty. Menin ja muutin elämäni suunnan ostamalla Armaani kanssa oman omakotitalon. Kun muuttaa pois kommuunista tajunnanvirran lähteiltä, on hankala enää palata asiaan ja kirjoittaa siitä, ainakaan riittävän uskottavassa mielentilassa. Kirja on siis paussilla. Runot ovat myös paussilla, samoin päiväkirjat. Käsin kirjoittaminen on hankalaa ja menee usein pelkäksi avautumisesksi asioiden kurjasta tilasta, mikä sinällään jotunee päiväkirjakirjoittamisen luonteesta. Mutta mitä sitten? Muodin mukaista blogia? Yäk!
No tässä tämä nyt on. Tästä eteenpäin tähän syntyy lienee juuri sitä, mitä päässäni on. Ehkä rajaan kuitenkin itselleni tulevia aiheita hiukan. On hyvä miettiä kirjoittamisen terapiaansa hiukan ennalta, sillä terapiana minä kirjoitan, vaikka kirjoittaisin fiktiivistä tajunnanvirtaakin. Tulevaisuudessa kirjoitan siis tähän yäk-blogiini ajatuksiani seuraavista asioista:
– Miten kasvattaa aikuinen suomalainen mies? Tuleva esikoiseni siis..
– Alkoholin suurkuluttajaisä ja masentunut äiti, eli nuoruuteni ja mihin se sitten johtikaan.
– Sisarrakkaus.
– Universumin käsittämätön läsnäolo, ohjaus ja kuljettaminen.
– Armaani, outo tyyppi puvussa ja pitkässä tukassa.
– Lappi ja (autolla) kulkemisen lumo.
– Oma ruumiinkuvani ja tuska siitä, miten koen olevani pullea vasten tahtoani (raskauskilot).
– Äitisuhteeni hankaluudet.
– Luonteeni ja sen hankaluudet.
– Oma kasvamiseni äidiksi tässä lastensuojelun luvatussa maassa.
– Ihmissuhteiden hankaluudet.
– Asuminen täällä pienuuden kylässä Laitilassa.
– Suomen kielen ihanuus.
– Hetkessä elämisen vaikeus ja tavoite, läsnäolo itseni kanssa.
– Muut vapaat aiheet.
Tämän jälkeen luulisin että tie on avoin ilman selittelyjä. Tästä voi jopa tulla mielenkiintoista. Jään odottamaan.
